Häjy Live Oy – Tapahtumia tunteella jo vuodesta 2016
Häjy Live Oy on vuonna 2016 perustettu tapahtumatuotantoyritys, jonka juuret ovat Kauhavalla, Etelä-Pohjanmaalla. Toimintamme alkoi intohimosta stand up -komiikkaan, kun halusimme tuoda laadukkaita komediaelämyksiä Pohjanmaalle – ensin Kauhavalle, ja pian myös laajemmalle alueelle.
Vuosien varrella olemme kasvaneet monipuoliseksi tapahtumien tuottajaksi, joka järjestää omia tapahtumia sekä toteuttaa tuotantoja myös tilauksesta. Toimimme aktiivisesti Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, mutta esiintyjiämme ja tuotantojamme on nähty ympäri Suomea.
Tapahtumamme kattavat laajasti eri genret ja yleisöt:
Stand up -klubit ja -kiertueet
Klubikeikat ja kevyen musiikin konsertit
Tunnelmalliset joulukonsertit
Perheille suunnatut lastenkonsertit
Elämykselliset panimojuhlat ja muut kausitapahtumat
Lisäksi tarjoamme tuotantopalveluita räätälöidysti yrityksille, kunnille ja tapahtumajärjestäjille – oli kyseessä sitten yksittäinen keikka, koko tapahtuman tekninen toteutus tai esiintyjän välitys ravintolailtaan.
Meille tärkeintä on elämyksellinen sisältö, paikallinen yhteistyö ja mutkaton meininki – pilke silmäkulmassa, mutta ammattitaidolla toteutettuna.
Tuo tapahtumaasi eloa – Häjy Live hoitaa homman.
